VERTIKAL

Esimerkkejä konsultaation teemoista

Lapsen tukeen liittyvä konsultaatio

Lapsen tuen tasoon tai tuen toteuttamiseen liittyvät kysymykset, kuten lapsen tuen tarpeen huomiointi esimerkiksi toimintatavoissa tai ryhmän rakenteessa. Myös tukeen ja hallintopäätökseen liittyvä kirjaaminen. Lainsäädäntöön liittyvät kysymykset tuen osalta, esimerkiksi mitä laki velvoittaa tietyn tuen tason kohdalla.

Esiopetuksen tuen uudistus

Tuen järjestämisen uuden esiopetusta koskevan lainsäädännön mukaisesti. Millaisia voivat olla esimerkiksi pedagogiset ratkaisut (ryhmäkohtaiset ja lapsikohtaiset tukitoimet) tai erityisopettajan rooli esiopetuksessa.

Pedagoginen konsultaatio

Pedagogisen johtajuuden tuki, tietyn ryhmän tai yksikön pedagogiikan kehittäminen tai muuhun varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen pedagogiikkaan liittyvää ohjaus.

Muu aihe

Konsultaation sisältö määrittyy tilaajan mukaan, eli kysy rohkeasti mistä tahansa varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen teemasta.